Arjen luksusta

Tänään pistimme pöydän koreaksi teemalla tyttöjen brunssi. Murun vuorotyötä tekevä kummitäti saapui vieraaksi ja nautimme aamiaista oikein pitkän kaavaan mukaan. Tarjolla oli mysliä, luonnonjogurttia, mansikkasosetta, ciabattaa, brietä, Serranon kinkkua, cantaloupea, omenaa ja, ja, ja... Keittelin ja vatkasin meille vielä maitovaahdonkin tummapaahtoisen kahvin seuraksi. Ai että oli hyvää. ...vaikka itse sanonkin.

Vähän vanhemmat tytöt saivat rauhassa päivittää kuulumiset juoruta, kun pikku-tiitiäinen pääsi ensimmäistä kertaa tosissaan harjoittelemaan sormiruokailua. Höyrytin Murulle omenalohkoja ja tein pikaisen mikromunakkaan täydentämään ateriaa. Ensin pimpula vaikutti lähinnä hämmentyneeltä uusista mauista, mutta pian vaikeuksia tuotti enää uusi koostumus suussa. Musta mörkömme (perheen nelijalkainen karvakuono) päivysti pöydän alla imuroimassa lattialle asti päätyneet herkut.

Pöydän antimet maistuivat isommille ja pienemmille herkkusuille. Jopa seurueen pienin jaksoi istua pöydän ääressä herkuttelemassa yli tunnin. Ensimmäiselle sormiruokailukokemukselle siis täydet kymmenen pistettä! Ensi kerralla muistan lisätä munakkaaseen tilkan öljyä, niin se ei tartu lautaseen kiinni. Ja seuraavalla kerralla voitaisiin ottaa myös Mies mukaan kemuihin!

Munakkaaseen tutustuttiin ensialkuun asiaankuuluvalla epäluulolla varustettuna.

Loppujen lopuksi kaikki herkut maistuivat hienosti!

Puolivuotias Muru

Muru on nyt kokonaiset KUUSI kuukautta vanha! Lähes päivittäin jaksan hämmästellä kuinka erikoista on, että meillä on ihan oikea, pieni lapsi elämässämme.

Puolivuotiaana Muru osaa jo monta asiaa. Hän liikkuu sujuvasti vatsallaan pyörien akselinsa ympäri ja peruuttaen. Myös kierien pääsee yllättävän näppärästi eteenpäin. Konttausta tai ryömimistä harjoitellaan kovasti, mutta vasta puolivuotisjuhlien kunniaksi neiti onnistui ryömimään hieman eteenpäin. Koiran perässä tietenkin. Puolivuotiaana Muru on myös mielestään tarpeeksi vanha syömään aamupuuroa. Ihan sitä pieneksi jauhettua vauvan kaurapuuroa siis. Aiemmin puuro ei ole uponnut juuri lainkaan, vaan on lähinnä muistuttanut laavaa valuessaan alahuulen päältä pitkin leukaa. Pienestä vesilasista juomista harjoitellaan, mutta kivempaa on sen veden päristely. Tottakai.

Vauvalla on myös puolen vuoden kypsässä iässä huumorintajua. Hän testaa mikä komiikka uppoaa vanhempiinsa ja virittelee virkayskää, jos häntä ei huomata. Hän on kiinnostunut ympäristöstään ja iloitsee tutkiessaan uusia asioita, kuten Mamman tukkaa tai koiran purulelua. Sylissä ollessa halutaan seistä tai vähintäänkin istua. Omiin varpaisiin on kiva tarttua ja vaipan teipit avataan näppärästi, jos pukija ei ole toimissaan tarpeeksi nopea.

Kohta on aika asentaa portit portaisiin ja pian Muru varmaan hapuilee ensimmäisiä sanojaan! Hurjalta tuntuu, mutta samalla saamme seurata yhtä maailman ihmeellisimmistä asioista; oman lapsen kehitystä ja kasvua.

Muru 6 kk. Mamman iloinen pikku-pyykkäri.

Sananen nukkumisesta

Nukkuminen vauvan kanssa voi välillä olla haasteellista. Meidän murunen on nyt tullut siihen ikään, jossa uusien taitojen opettelu tulee vahvasti mukaan uniin. Viimeisimpänä opettelun alla on ollut konttaaminen. Ja koska Muru harjoittelee sitä päivällä, hän harjoittelee sitä myös öisin.

Meillä vauva nukkuu ensimmäiseen yöherätykseen saakka rottinkikehdossa vanhempien sängyn vieressä. Kun ensimmäinen herätys tulee, nostetaan vauva kehdostaan Mamman kainaloon nukkumaan. Siellä "the boobie" on tarpeen tullen näppärän lähellä.

Miehen vanha rottinkikehto on saanut toimia Murun ensisänkynä.

Viimeisinä öinä vauvan nukkumis- heräämissykli on ollut varsin tiuha. Ahkera harjoittelija herää satavarmasti joka kerran kun on päässyt vatsalleen. Siinä sitten puolinukuksissa huidotaan ja yritetään hamuta tissiä, samalla harjoitellen konttaamista. Viimeistään tässä vaiheessa allekirjoittanut herää tehokkaasti valveunesta, kun vauva vaatii intensiivisempää rauhoittelua.

Kaksikuukautisen Murun taidonnäyte nukkumisesta toukokuulta.

Parhaimmillaan pahimmillaan Muru herää noin tunnin välein, mikä saa tämän Mamman päivällä sekoilemaan väsyneenä. Eilen mm. lähdin kauppaan hakemaan voita ja kermaviiliä. Onnistuin ostamaan hienosti kaikkea muuta, mutta kotiovella huomasin voin ja kermaviilin puuttuvan. Jäi mustikkapiirakat leipomatta. Liikuntaa ainakin tulee, kun juoksen milloin ylä- ja milloin alakertaan, kun jotain unohtunutta on aina siellä toisessa kerroksessa.

Kun lapsi kasvaa ja tilanteet muuttuvat, keksitään uusia ratkaisuja tilanteisiin tarpeen mukaan. Harkkavauvan mönkimiseen, ja sitä myöden meidän muiden nukkumisen häiriintymiseen, keksittiin työntää meidän vanhempien parisänky seinään kiinni. Näin meillä kaikilla on enemmän tilaa, kun sekä vauva että Mamma uskaltaa nukkua ihan sängyn reunassa, eli seinän vieressä. Alkuun jännäilin kuinka Mies yöllisistä heräilyistä selviää. Nythän miehen täytyy yöllä siirtää Muru isoon sänkyyn, kun hän ensimmäistä kertaa herää. Mies on kuitenkin vakuutellut että hän sen yhden heräämisen jaksaa mainiosti. Ja täytyy myöntää, että yöllinen näky isästä lohduttamassa vauvaa on sydämen sulattava.

Onneksi meitä on kaksi joiden välillä voimme jakaa vastuuta. Olen tosin naureskellut, että vauvan tulo on ollut miehelle paljon rankempaa kuin minulle. Siinä missä minä pakostakin "joudun" huolehtimaan vauvasta, on Mies ottanut valtavan vastuun kotitöistä. Tissiralli tulee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin vähenemään ja silloin meidänkin perheessä päästään jakamaan kotitöitä tasaisemmin. Nyt pääasia on että jokainen meistä saa mahdollisimman hyvät yöunet ja jaksaa vähintäänkin kohtuullisesti arjessa.

Mamma

Tässä sitä ollaan, kirjoittamassa ihka ensimmäistä blogipostausta. Syy kirjoittamiseen on itsekäs, eli ihan yksinkertaisesti kotiäiti kaipaa välillä jotain älyllistä toimintaa. Mutta jotta homma ei mene täysin haahuiluksi heti kättelyssä, paranee allekirjoittaneen esittäytyä.

Mamma on tällä hetkellä 35-vuotias tytär, sisar, ystävä ja mikä parasta... ...puoliso ja äiti. Asun Itä-Uudellamaalla Miehen ja Murun kanssa
omassa pankin omistamassa unelmiemme asunnossa. Puolitoista vuotta sitten elämäni oli TODELLA erilaista. Silloin asuin yksin, sinkkuna, vuokralla Helsingin Kalliossa eikä aikaa jäänyt paljon muulle kuin työnteolle. Olin vuosien yksinolon jälkeen vihdoin antanut periksi ja luopunut toivosta saada oma perhe. En jaksanut juosta baareissa ja kissanristiäisissä etsimässä unelmieni miestä. Jos olisin jäänyt miettimään asiaa, olisin ollut murheen murtama, mutta
fiksuuttani itseäni suojellakseni päätin keskittyä nauttimaan siitä mitä minulla oli; ihanat ystävät ja hyvä lapsuuden perhe.

Kuin ihmeen kaupalla elämäni mullistui sinä huhtikuun päivänä, kun tapasin Miehen (tästä varmasti joku saaga myöhemmin). Kun Muru syntyi, olimme ehtineet muuttaa yhteen, ostaa auton ja asunnon, mennä kihloihin ja ennen kaikkea rakastua ja pitää yhtä kokonaiset 10 kuukautta! Minä, jota äitini kutsuu harkitsevaiseksi, hurahdin täysin. Otin riskin ja rakastuin suomenruotsalaiseen. Katunut en ole päivääkään.

Onnellinen Mamma Muru sylissään, huhtikuussa 2016. Aikalailla vuosi siitä kun ensimmäisen kerran tapasimme Miehen kanssa.