lauantai 3. syyskuuta 2016

Puolivuotias Muru

Muru on nyt kokonaiset KUUSI kuukautta vanha! Lähes päivittäin jaksan hämmästellä kuinka erikoista on, että meillä on ihan oikea, pieni lapsi elämässämme.

Puolivuotiaana Muru osaa jo monta asiaa. Hän liikkuu sujuvasti vatsallaan pyörien akselinsa ympäri ja peruuttaen. Myös kierien pääsee yllättävän näppärästi eteenpäin. Konttausta tai ryömimistä harjoitellaan kovasti, mutta vasta puolivuotisjuhlien kunniaksi neiti onnistui ryömimään hieman eteenpäin. Koiran perässä tietenkin. Puolivuotiaana Muru on myös mielestään tarpeeksi vanha syömään aamupuuroa. Ihan sitä pieneksi jauhettua vauvan kaurapuuroa siis. Aiemmin puuro ei ole uponnut juuri lainkaan, vaan on lähinnä muistuttanut laavaa valuessaan alahuulen päältä pitkin leukaa. Pienestä vesilasista juomista harjoitellaan, mutta kivempaa on sen veden päristely. Tottakai.

Vauvalla on myös puolen vuoden kypsässä iässä huumorintajua. Hän testaa mikä komiikka uppoaa vanhempiinsa ja virittelee virkayskää, jos häntä ei huomata. Hän on kiinnostunut ympäristöstään ja iloitsee tutkiessaan uusia asioita, kuten Mamman tukkaa tai koiran purulelua. Sylissä ollessa halutaan seistä tai vähintäänkin istua. Omiin varpaisiin on kiva tarttua ja vaipan teipit avataan näppärästi, jos pukija ei ole toimissaan tarpeeksi nopea.

Kohta on aika asentaa portit portaisiin ja pian Muru varmaan hapuilee ensimmäisiä sanojaan! Hurjalta tuntuu, mutta samalla saamme seurata yhtä maailman ihmeellisimmistä asioista; oman lapsen kehitystä ja kasvua.


Muru 6 kk. Mamman iloinen pikku-pyykkäri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti